Thursday, May 20, 2010

Too Young To Be Taken Seriously?

Miks? Minkä takii kaiken pitää olla tällästä? Saan hyvän idean, alan työstää sitä eteenpäin ja lähes toteutanki sen, mut heti jos avaan suuni ja kerron siitä eteenpäin mut litataan paskaks tai sitte kerrotaa kuinka huono mun idea on.. Tätä samaa on jatkunu jo monii vuosii, mut tänää se lannisti mut lopullisesti.. Minkä takii mun pitäs suunnitella tai tahtoo mitää, ku jos sanon jotai ni kaikki tuhoo sen..
Tänki takii oon halunnu tappaa itteni jo monta vuotta. Lopulta päädyn kuitenki aivan yksin ja täysin lannistetuks tai sitte toteutan ne salaisesti ja yksin.
Mun kaikki matkatki, en haluis mennä yksin, mut kenellekää ei ikinä sovi määränpää, aika, hinta tai sitte vaa minä.. Yks esimerkki on Englanti.. Oon nyt menossa sinne ihan yksin matkustelemaan 10 päiväks, ku ei kukaa oo tulossa mun mukaankaa ja kukaa tuski haluu maksaa 400€ lentolipuista ja 8 päivän interrail lipusta..?
Mä meen sinne yksin mun ajatusteni kanssa ja mitä siitäki sitte lopulta syntyy.. Tänääki meinasin itkee vähän välii töissä vaa mun omien ajatusten takii..
Mua ei oo ikinä otettu eikä vieläkää oteta tosissaa.. Mä oon kaikkie silmissä vieläki joku pikkulapsi joka ei osaa päättää mistää yksi saatika pärjää yksi. Ihan hyvin mä oon kyl viimeset 5 vuotta pärjänny, suurimman osan ajasta yksin omassa huoneessani.. Täält ei pääse minnekää..
Ei musta tullu Au pairii vaikka kuinka olisin halunnu (mutsin koko suku nauro mulle, ku sai kuulla siitä).. EN ikinä päässy kielikurssille saatika vaihto-oppilaaks (vaikka ite säästin rahaaki siihe).. Ja muut ihmiset tuntuu saavan vaikka mitä noin vaa.. Mä oon aina "saanu" ja tuun aina saamaa kuunnella sitä mitä muut ihmiset saa.. Mä haluisin oikeesti vaa ottaa oman henkeni ja päästä pois täält helvetist.
Muut saa upeita matkoja ja tavaroita..
Mä saan eteeni vaa sukulaisten kuolemia, oman kissan kuoleman, vanhempien eron ja kaikki ne riidat ennen sitä..
Enks mä oo saanu kestää jo iha tarpeeks? Miksei mua ikinä kuunnella ja oteta tosissaan? Onks tää kiltin lapsen rooli aina tällane? Muille esität ja oot kiltti ja hyvä oppilas ja hyvä lapsi, ku perhe hyötyy siitä imagosta, mut henkisesti revit hiuksias ja hakkaat itteäs verille..
Minkä takia mun yhtäkää suunnitelmaa, joka ei liity yliopistoi, ei oteta tosissaa? Mikä mussa on sellasta ettei mua vaa voi millää ottaa tosissaan?

En enää haluu nähä itteäni peilistä, en ottaa enää yhtäkää kuvaa tai mitää.. Mä en vaa enää kestä itteni näkemistä.. Enkä muita ihmisiä.. Oon nii rikki et muiden näkemine vaa lannistaa enemmä.. En ees luultavasti cossaa ollenkaa kesän coneissa, vaikka niihin oon luultavasti menossa.. Miks cossata, ku omat cossit on aina miljoona kertaa paskempia, ku toisten.. Suurimmaks osaks just naaman takii..
Mä oon vaa saanu tarpeekseni.

No comments:

Post a Comment