Wednesday, May 12, 2010

This Is Not A Mistake..

"It's The Dawn Of A New Day"

Tän vuoden jälkeen en osta enää yhtäkää peruukkia tai hanki yhtäkää uutta cosplay pukua. Mun cossaaminen loppuu tähän vuoteen. Oon huomannu miten paskaa mun elämä on, varsinki verrattuna toisten elämii.. Kaikil ennen läheisil on jotai suurempaa ja parempaa, kui aikasemmin ja muuta.. Kaikki on muutenki lähellä kaikkee.. Mä oon saarroksissa keskellä ei mitään enkä enää ees haluu mennä ihmisten mukaan jos mua kutsutaan.. Miks haluisin? Jäisin aivan yksin, ku en haluu puhuu ittestäni ihmisille enkä jaksa koko iltaa kuunnella ihmistä joka vihaa mua ja näyttääki sen.. Ihmiset muuttuu NII nopeesti.. Ja kaikki muuttuu just siihen suuntaan mihin en niitte ikinä uskonu muuttuvan.. Alan etääntyy ihmisistä ja oon iteki osasyynä.. Ja tiiän sen.. Tiiän et täl menol päädyn loppujen lopuks yksin, mut just nyt mietin, et onks se ees nii kamalaa? Ihmiset muuttuu ja satuttaa, kaikki etääntyy vaikka mä roikkusin niissä kiinni.. Olis vaa parempi unohtaa kaikki, siis IHAN kaikki, pyyhkii kaikki pois ja alottaa tyhjält pöydält..

Ja kauhee valittaminen kuinka elämä on paskaa ja muuta.. Onks teillä pyöriny itsemurha suunnitelmat ja muut viiden vuoden ajan päässä? Hyvä jos saan yhen päivän elää ilman et ajattelisin itteni tappamista.. Ja periaatteessa oon neljän vuoden ajan halunnu pois täältä..
Varsinki nyt, ku ootan vielki Pipsaa kotii joka kerta, ku avaan oven.. Vittu ku jotai nii tärkeetä vietii multa noin vaa!
Tiiän et ihmiset pitää mua julmana ja tunteettomana.. Ihan hyvästä syystäki. Mua ei huvita esitellä itteeni muille noin vain enkä jaksa välittää pienistä ongelmista, kun taas isoihi ongelmiin en osaa reagoida. Meen lukkoon ja pidän kaiken sisällä, vaikkei asiat ees koskis mua millää tavalla! Ja sitte kaikki pysyy mun sisällä.. En puhu mistää isosta ja tärkeestä ihmisille nii helpolla.. Kaikki saa aina kuulla multa vastaukseks "Mitäs minä.." tai jotai pirteetä jos multa kysytään oloo ja kuinka voin.. Miks kertosin jotai masentavaa ja kuinka oikeesti voin ja kuinka vitun monen palasena oikeesti oon, mut pidän silti kaiken kasassa, ku oon harjotellu itteni kasassa pitämistä siitä asti ku olin 10 ja koulukiusaamine ja muut ongelmat alko. 10 vuotta luotin ihmisiin täysin ja sitte se kaikki hyökkäs mua vastaa.. Miks enää sen jälkee olisin luottanu tai luottaisiin ihmisiin?
"Rakastan sua", "Oot mun ystävä", "Rakastan sua ystävänä".. Noi kuulostaa mulle nii kaukasilta.. Ja vaikka ihmiset sanois mulle jotain tollasta, yleensä en ees usko niitä.. Saatan hymyillä vastaukseks ja sanoa saman takasi, vaikken oikeesti ajattele nii.. Varsinkaa jollen oo tuntenu ihmistä kauaa..

Tällä hetkellä annan itteni hajota käsiin.. Saan olla yksin eikä kukaan oo näkemässä mua, saan itkee huutaa ja paiskoo tavaroitani.. Mut heti, ku joku on lähellä maski tulee takasin kasvoille ja kaikki sirpaleet löytää noin vaa paikoilleen, vaikka ne ei pysy kasassa ku vaa pakolla.. Heti ku saan olla yksin muutun taas pelkiks sirpaleiks...
En vaa jaksa..

Oon tullu petetyks liian monta kertaa.. Oon menettäny ihan liikaa.. Tää saa riittää..

No comments:

Post a Comment